14.06.2021 Kirjoittaja sotakamreeri Rauno Suhonen

Tervaruukki

Tervaruukin alueelta lähti 24. Rajakomppania jatkosotaan kesällä 1941, jonka muistoksi alueelle on pystytetty panssariestekivi asiasta kertovine laattoineen. Komppanian päällikkönä toimi sodan alkukuukausina majuri Viljo Kivikko. Taitava rintamaupseeri siirrettiin lokakuussa SissiP 1:n komentajaksi, jota tehtävää hän hoiti helmikuun 23. päivään 1942 saakka. Tuolla päivämäärällä Kivikko ylennettiin everstiluutnantiksi, ja hän palasi rajajoukkoihin.
24. Rajakomppanian sotaanlähtöpaikka 1941

24. Rajakomppanian sotaanlähtöpaikka 1941

24. Rajakomppanian sotaanlähtöpaikka 1941 ja sotaharjoitusalue

 

Ylennyspäivänä Viljo Kivikko siirtyi RjP 5:n komentajajaksi. Tervaruukin seudut olivat tulleet hänelle tutuiksi jo ennen sotia, jolloin Kivikko toimi rajaupseerin tehtävissä 2/JR:ssa, Joensuun Rajavartioston toisessa komppaniassa. Epävirallisissa yhteyksissä komppanioita kutsuttiin niiden sijoituspaikan mukaan, joten 2/JR tunnettiin kansan suussa Ilomantsin rajakomppaniana. Sotien alla alueellisten rajavartiostojen nimet muutettiin numeroilla tunnistettaviksi, joten JR:sta tuli Rajavartiosto 4. Komppanioiden tunnisteet muodostettiin lisäämällä numeron perään sen rajavartioston numero johon komppania kuului, Ilomantsin tapauksessa siitä tuli 24. Rajakomppania.

Kapteeni Viljo Kivikko tuli tunnetuksi Ilomantsissa myös tehokkaasta toiminnastaan talvisodan taisteluissa.

Hän toimi sodan alkuvaiheessa 1/ErP 11:n päällikkönä, ja nousi komppanianpäälliköstä pataljoonansa komentajaksi kun sen alkuperäinen komentaja siirrettiin syrjään. Monipuolisesti ja menestyksellisesti moniin sotatoimiin osallistuneen Kivikon ehkä merkittävimmäksi tehtäväksi voidaan nostaa Taivallammen taistelu joulukuun puolivälissä 1939, jolloin noin 600 sotilasta käsittänyt puna-armeijan pataljoona tuhotiin täydellisesti. Taivallammen taistelupaikka sijaitsee Möhköntien varrella, 24. Rajakomppanian muistokiveltä noin 2500 metriä itään.

Tervaruukin alue oli sotilaallisessa harjoituskäytössä jo kauan ennen sotia.

Hyvien liikenneyhteyksien varrella sijainnut monipuolinen maasto erilaisine vesistöineen tarjosi mainiot puitteet Puolustusvoimien, Rajavartiolaitoksen ja suojeluskuntajärjestön käyttöön. Ilomantsin Suojeluskunnan oman toiminnan lisäksi alueella järjestettiin laajoja suojeluskuntapiirin johtamia harjoituksia. Huomattavin niistä pidettiin kesällä 1927, jolloin harjoitusjoukkojen kokonaismäärä kipusi yli tuhannen miehen. Suurleirin keskuspaikkana toimi Parppeinvaara, ja harjoitusta johti Joensuun Suojeluskuntapiirin päällikkönä toiminut majuri Aaro Pajari. Hänet tunnetaan hyvin Tolvajärven talvisodan taisteluista, jossa hän toimi JR 16:n komentajana, sekä kenraalimajurin arvoon nousseena kaksinkertaisena Mannerheim-ristin ritarina.

 

XXX

 

Tervaruukki

24. Rajakomppanian sotaanlähtöpaikka 1941 ja sotaharjoitusalue.

Kuvat