Talvisota

Talvisodan taustaa

23.8.1939 Neuvostoliitto ja Saksa solmivat hyökkäämättömyyssopimuksen
1.9.1939 Saksa hyökkää Puolaan
3.9.1939 Britannia ja Ranska julistavat sodan Saksalle
17.9.1939 Neuvostoliitto hyökkää Puolaan
7.10-9.11.1939 Suomen edustajat neuvottelevat Moskovassa
6.10.1939 Liikekannallepano Suomessa alkaa
30.11.1939 Neuvostoliitto hyökkää Suomeen, Helsinkiä pommitetaan
13.3.1940 Talvisota päättyy Moskovan rauhaan kestettyään 105 päivää

Saksa oli liittänyt itseensä Itävallan vuonna 1938 ja vallannut Tšekkoslovakian1939.

Toisen maailmansodan ensiaskeleita otettiin 23.8.1939, jolloin Neuvostoliitto ja Saksa solmivat hyökkäämättömyyssopimuksen. Molotov-Ribbentrop -sopimuksen salaisessa lisäpöytäkirjassa suunniteltiin muutamien Euroopan maiden rajoja uuteen uskoon. Sopimuksen mukaan Suomi sekä Baltian maat Viro, Latvia ja Liettua kuuluivat Neuvostoliiton etupiiriin.

Kun Saksa sitten hyökkäsi Puolaan 1. syyskuuta 1939, Ranska ja Iso-Britannia julistivat sodan Saksalle. Neuvostoliitto, joka oli sopinut Saksan kanssa Puolan jakamisesta, hyökkäsi Puolaan 17. syyskuuta.

Tuloksettomat neuvottelut

Lokakuun alussa Neuvostoliitto kutsui Suomen edustajat Moskovaan neuvottelemaan konkreettisista poliittisista kysymyksistä. Heti ensimmäisen neuvottelukutsun tultua Suomessa toteutettiin liikekannallepano, joka naamioitiin ylimääräiseksi kertausharjoitukseksi. Se koski noin 300 000 reserviläistä.

Moskovaan lähetetyt neuvottelijat palasivat kotiin 16. päivänä lokakuuta. Terveisinä heillä oli, että Neuvostoliitto haluaa maa-alueita Karjalan kannakselta sekä Petsamosta, Jäämeren rannalta. Lisäksi se vaati itselleen saaria Suomenlahdelta sekä etelärannikolla sijaitsevan Hangon niemimaan vuokraamista 30 vuodeksi.

Puolustusneuvoston puheenjohtaja, kenraali, sotamarsalkka Carl Gustaf Mannerheim oli sitä mieltä, ettei Suomi ole valmis sotaan. Neuvotteluja päätettiin jatkaa, mutta sopimukseen ei päästy.

Huolestuneet paikallispäälliköt

Pitkin kesää ja alkusyksyä 1939 itärajaa Ilomantsissa vartioineet rajajoukot olivat välittäneet päälliköilleen huolestuttavia tietoja. Rajan takaa kuului räjäytysten, metsänhakkuun, autojen ja tela-ajoneuvojen ääniä, sekä aseiden kohdistuksesta johtuvaa pauketta. Myös sadoista nuotioista nousevat savut näkyivät Suomen puolelle.

Pohjois-Karjalan puolustussuunnitelmista vastanneessa Armeijakunnassa ei kuitenkaan uskottu massiiviseen, motorisoituun hyökkäykseen Ilomantsin alueelle, koska tiestö rajan takana oli heikkokuntoista.

Marraskuun 26. päivänä havaittiin Karjalan kannaksella, Neuvostoliiton puolella sijaitsevassa Mainilan kylässä seitsemän räjähdystä. Tapahtumasta syytettiin suomalaista tykistöä. Kyseessä oli Neuvostoliiton lavastama välikohtaus, mikä johti Suomen ja Neuvostoliiton välisen hyökkäämättömyyssopimuksen yksipuoliseen purkamiseen.

Joensuun rajavartioston Ilomantsin rajakomppaniassa palvelleet majuri Vilho Nikoskelainen ja kapteeni Viljo Kivikko päättelivät sodan pian alkavan. He antoivat 27. marraskuuta käskyn aloittaa rajan siviiliväestön evakuoinnit. Tämä oli vastoin ylemmän sotilasjohdon ohjeita ja suoranaisia määräyksiä, mutta päätös osoittautui oikeaksi. Kun sota kolme päivää myöhemmin alkoi, jäivät Ilomantsin rajakylien siviiliväestön tappiot muita rajakyliä vähäisemmiksi.

Puna-armeija hyökkää

Marraskuun 30. päivän aamuna 1939, puna-armeija ylitti vanhan valtakunnanrajan Ilomantsin kohdalla kolmesta kohdasta. Prikaatinkomentaja P.A. Aleksandrovin määrävahvuinen, 18000 taistelijaa käsittävä 155.D eteni nykyisten rajojen sisäpuolella kahdella rintamasuunnalla kahden pohjoisimman hyökkäysreitin yhtyessä. Pohjoisella rintamaosalla vihollinen eteni Niemijärventietä pitkin Korentovaaraan, josta se suuntasi Hatuntietä (n:o 522) myöten kohti kirkonkylää. Hyökkääjä pysäytettiin Kallioniemen vesistölinjalle, jossa rintama piti sodan loppuun saakka. Vesistölinjan kykeni ylittämään yksi vihollisosasto, joka tuhottiin Linnalammen alueella.

Eteläisellä rintamaosalla hyökkäys tapahtui Leminahontien, Möhkön kylältä alkaen Möhköntien (n:o 5004, Ilomantsin päässä n:o 500) kautta Oinassalmelle saakka, jossa vihollisen edestä räjäytettiin vesistön ylittävä silta. Pysähtymään pakotetut, hyökkäyskärkenä edenneet panssarivaunut ammuttiin tykkitulella toimintakyvyttömiksi, jolloin hyökkäys tyrehtyi ja puolustusasemat pidettiin sotatoimien päättymiseen 13.3.1940 saakka. Tällä rintamasuunnalla suomalaislinjan ohitti yksi puna-armeijan pataljoonan vahvuinen osasto, joka koki täydellisen tuhon Taivallammella, viisi kilometriä Oinassalmelta Ilomantsin kirkonkylälle päin.
 

Puna-armeija hyökkäyssuunnat Ilomantsissa 1939.

Puna-armeijan Ilomantsiin suuntautuneen hyökkäyksen lähitavoitteena oli siirtää joukkoja Tolvajärvellä taistelevien suomalaisten selustaan, jolloin toimintamme olisi vaikeutunut kyseisellä rintamalohkolla merkittävästi. Kirkonkylän valtauksen jälkeen olisi saavutettu Joensuun kaupunki, ja sitä kautta hyvä tieverkosto ja rautatie, joka sijaitsi lähimmillään Kaltimossa. Näitä liikenneväyliä pitkin tapahtuneilla joukkojen siirroilla vihollinen olisi voinut toteuttaa eteläisillä rintamilla suomalaisten saartamisen ja selustayhteyksien katkaisun. Suunnitelmat olivat osa Neuvostoliiton päätavoitetta, koko Suomen miehittämistä. Talvisodan syttyessä puna-armeijan miehistövahvuus oli noin 20-kertainen verrattuna suomalaispuolustajiin, sillä puolustus oli vain majuri V. Nikoskelaisen ErP 11:n 800 miehen varassa. Pataljoonaa täydensi nuorista, alle asevelvollisuusikäisistä vapaaehtoispojista koottu luutnantti V. Julkusen Osasto Julkunen. Suojeluskunnassa ja sen poikaosastossa saadun koulutuksen perustella heistä noin 100 nuorukaista oli taistelukelpoisia, joten puolustavan joukon kokonaismäärä nousi noin 900 mieheen. Voimasuhteet tasaantuivat noin viikko sodan alkamisen jälkeen tasoon yhden suhde neljään eversti P.E. Ekholmin Osasto A:n perustamisen yhteydessä. Samalla Ilomantsin puolustuksen kokonaisvastuu siirtyi Tolvajärven taisteluita johtaneen eversti P. Talvelan komentaman Osasto Talvelan alaisuuteen.

Hyökkääjällä oli runsaasti moottoroitua kalustoa panssariautoista panssarivaunuihin, jotka puuttuivat suomalaispuolustajilta kokonaan. Vihollisen massiivinen ylivoima ja kaluston laatu olivat täydellisiä yllätyksiä, vaikka kesästä alkaen tehtyjen havaintojen perusteella hyökkäystä osattiin odottaa myös Ilomantsissa.

Venäläisten hyökkäyssuunnat Ilomantsissa on kuvattu punaisella värillä. Sininen väri kuvaa suomalaisjoukkojen liikkeitä.

Ruotsin lahjoittamia elementtitaloja Korentovaarassa.