Ilajanjoki

Ilajanjoen muistomerkkialue.

Puna-armeijan hyökkäyksen pysäytyspaikka heinäkussa 1944

Vihollinen sai vahvistuksia 30. päivän aamuna, jolloin se aloitti hyökkäyksensä tien suunnassa, edellä mainitun aseman itäpuolella klo 10.15. Hyökkäävä joukko, JR 55 oli saanut vahvennuksensa JR 52:n osista. Tilanne muodostui uhkaavaksi, koska puna-armeija sytytti kuivan kangasmaaston tuleen käyttäen pommikoneista pudotettuja sytytyspommeja.

Savuverhon suojassa hyökkäyskärkenä vyöryi neljä panssarivaunua. Tulituksen tehokkuutta lisäsivät tykistön ja kranaatinheittimien ammukset, jotka aiheuttivat myös maaston syttymistä.

Suomalaissotilaat joutuivat perääntymään vauhdikkaasti kohti Ilajanjokea neljä päivää aikaisemman taistelupaikkansa pikaisesti ohittaen. Pahimmillaan jouduttiin juoksemaan läpi roihuavien liekkien. Liekkimeri aiheutti ongelmia myös perässä tulevan vihollisen miehistölle, joten täyttä hyötyä he eivät metsäpalon sytyttämisestä itsekään saaneet.

Suomalaiset asettuivat puolustukseen Ilajanjoen itäpuolelle, jossa oli asemissa panssarintorjuntatykki. Tykillä ammuttiin ensimmäisiä vaunuja, mutta tuloksetta. Kuvaan astui uusi panssarintorjunta-ase, Saksasta saatu panssarikauhu. Rajajääkäri Esko Kiisseli oli saanut pikakoulutuksen tähän 88 mm:n rakettityyppistä ammusta olalta ampuvaan, uudelleen ladattavaan aseeseen.

Nopealla ja tarkalla kolmen laukauksen tulenavauksella Kiisseli onnistui tuhoamaan kaksi kärkivaunua ja vaurioittamaan kolmatta, jonka jälkeen hän haavoittui.

Ilajanjoki on ainoa paikka Suomen rajojen sisäpuolella, jossa panssarikauhua on käytetty taistelutilanteessa, vieläpä tuloksellisesti. Kiisselille myönnettiin ansiokkaasta toiminnasta panssarintuhoojamerkki ja -solki.

Sillan itäpuolelle puolustamaan asettunut joukko, kokonaisvahvuudeltaan reilun kolmen komppanian suuruinen, joutui perääntymään sillan yli, jonka jälkeen se räjäytettiin pioneerien toimesta. Tuhotun sillan takaa vihollisen liikkeitä seuranneet ja viholliskosketusta ylläpitäneet puolustajat palasivat takaisin jokiuoman itäpuolelle. He joutuivat palaamaan pikaisesti takaisin törmättyään vahvaan panssarivaunuista avattuun tulitukseen. Nyt niitä oli kolme, joista kahta käytettiin tykkitulta antavina, maastopainaumista suojaa hakevina kiinteinä pesäkkeinä ja yhtä liikkuvana.

Tankkien tuhoamissuunnitelmaa ei ehditty saada valmiiksi, tai ainakaan toteuttaa, sillä elokuun 1. päivänä vihollinen aloitti vahvan rynnäköinnin suomalaisasemia vastaan hävittäjä- ja maataistelukoneilla. Samaan aikaan vihollisen JR 55 alkoi vetäytyä kohti Niemijärveä suomalaisjoukkojen seuratessa. Vuorokauden kuluttua vihollisrykmentti ylitti nykyisen itärajan, jonne se saarrettiin. Näin alkoi syntyä kuuluisa Vellivaaran motti.

Sillan läheisyydessä, vajaan kahden kilometrin tiematkan päässä Ilajanjärvellä todistettiin ainutlaatuista tapahtumien sarjaa järven takana käytyjen taisteluiden aikana.

Luode-kaakko -suunnassa kuusi kilometriä pitkän järven takaiseen maastoon oli mahdotonta järjestää toimivaa ja nopeaa huoltoyhteyttä maitse, joten pioneerit astuivat jälleen kerran peliin. Nykyisen uimarannan alueelle rakennettiin venelaituri, josta ammuksilla, aseilla, muonalla, ja muulla tarvittavalla materiaalilla täyteen lastatut syöksyveneet lähtivät kohti Ruukinpohjaa.

Paluukuormassa tuotiin veneen pohjalle kasattuja kaatuneita, joiden päällä matkustivat haavoittuneet. Heidät kuljetettiin Ilajanjoen pikaisesti ylityskuntoon harsitun sillan kautta autokuljetuksena Ukkolanvaaran kansakoululle, jossa sijaitsi RjP 3:n komentopaikan lisäksi kaatuneiden kokoamispaikka ja JSp. Tällä ratkaisulla saatiin tuotua hoitoon yli 700 haavoittunutta.

Ilajanjoki

Puna-armeijan hyökkäyksen pysäyttämispaikka 31.7.1944.