Isopappila

Oinassalmen taistelupaikan ennallistettua maastoa.

Talvi- ja jatkosodan ilmavalvonta-asema

Isopappilan katolle rakennettiin kaiteiden ja tuulensuojalevyjen ympäröimä tähystyslava, josta käsin suoritettiin aisti-ilmavalvontaa pääosin lottien toimesta. Tehtävää varten lotat suorittivat erikoiskurssin, jonka jälkeen heitä kutsuttiin ilmavalvontalotiksi, joilla ei kuitenkaan ollut omaa jaostoaan. Vuodesta 1941 heidät sijoitettiin hallinnollisesti Lotta Svärd -järjestön uuden toimisto- ja viestijaoston alaisuuteen. Ilmavalvontaan osallistuivat pienessä määrin myös suojeluskuntajärjestön poikaosaston jäsenet. Vuodesta 1941 alkaen he erottuivat omaksi järjestökseen, jonka nimeksi tuli Sotilaspojat.

Ilmavalvontaa suoritettiin kaikkina vuoden- ja vuorokauden aikoina kahden tunnin vuoroissa. Tästä voitiin poiketa vain silloin, kun oli varmaa että sääolot estävät lentotoiminnan.

Viimaisina pakkasöinä työ oli äärettömän kylmää, vaikka ei kattotasoa korkeammalla oltukaan.

Ohjesäännön mukaan jokaisella ilmavalvonta-asemalla tuli olla kaksi susi- tai vastaavaa turkkia pakkasen varalle, mutta niitä ei riittänyt jokaiselle paikkakunnalle. Näissä tapauksissa saatiin käyttöön armeijan sarkamantteleita, jotka eivät kuitenkaan vastanneet lämpöominaisuuksiltaan turkkeja.

Tähystyslavan päävarusteita olivat muistilehtiö josta tarkat havainnot siirrettiin ilmavalvontapäiväkirjaan, lentokoneiden tunnistustaulu, suuntatähtäin, kiikari ja puhelin. Kaikki havainnot lentokoneista, myös omiksi tunnistetuista, ilmoitettiin välittömästi puhelimella IVAK:iin (Ilmavalvonta-aluekeskus) Joensuun kaupungintalolle. Puhelut olivat niin tärkeitä, että kaikki muu liikenne pudotettiin linjoilta pois tietojen ilmoittamisen ajaksi. Raportissa annettiin koneiden määrä ja lentosuunta, arvio nopeudesta ja lentokorkeudesta, sekä konetyyppi jos se tunnistettiin. Jos konetta ei tunnistettu, niin sen karkeassa arvioinnissa auttoi moottoreiden lukumäärä. Päiväkirjaan kirjattiin, ja niistä myös ilmoitettiin, mahdolliset desanttien laskuvarjopudotukset, valorakettihavainnot, tulipalot ja kaikki muu normaalista toiminnasta poikkeava.

Vihollisen koneet pommittivat kirkonkylää joulupäivänä 1939, jolloin merkittävimmät vahingot syntyivät nykyisellä Kauppatiellä.

Työväen kauppa tuhoutui, ja Ristikallion/Kurvisen kauppa kärsi pahoja vaurioita. Kaapelikaivausten yhteydessä 2010-luvun puolivälissä löytyi, vain 200 metrin päässä Isopappilasta, neuvostoliittolainen palopommi, joka osoittautui kuitenkin vaarattomaksi. Kirkonkylän pommituksen jälkeen koneet kaartoivat kohti Koveroa, jolloin yhdestä Tupolev SB-2 -vaakapommittajasta nähtiin miehen hyppäävän laskuvarjon varaan Ilomantsinjärven lounaisrannan tuntumassa. Nopeasti kasattu takaa-ajo-osasto onnistui jäljittämään ja vangitsemaan miehen, joka osoittautui hyvin varustautuneeksi desantiksi. Tämä oli sotien aikana ainoa kerta kun ilmavalvonta-asemalta jouduttiin havainnoimaan näin lähelle sen sijaintipaikkaa kohdistettuja punailmavoimien sotatoimia.

Isopappilaan majoittui heinäkuun 1941 alussa myös TK-miehiä, 6.TtusK:n sotakirjeenvaihtajia ja valokuvaajia, kirjailijana tunnetuksi tulleen päällikkönsä, luutnantti Olavi Paavolaisen johdolla. TK on lyhenne sanasta taistelukuvaus, vaikka sen alkuperänä useimmiten pidetään sanaa tiedotuskomppania. Kolmen viikon aikana kirjeenvaihtajat raportoivat monipuolisesti Ilomantsin alueen tapahtumista, kuten Sonkajan kansakoululle sijoitetusta kenttäsairaalasta ja Issakan sotavankileiristä. Nämä kylät näkyvät Pappilanvaaralle Ilomantsinsuon takaa, Sonkaja länsi-luoteessa ja Issakka lounaassa. Paavolaisen Ilomantsin havaintoja on kirjattu häneen kuuluisaan teokseensa Synkkä yksinpuhelu.

Isopappila

Rakennuksessa toimi ilmavalvonta-asema talvi- ja jatkosodissa. Heinäkuussa 1941 taloon majoittui osasto TK-miehiä, joiden esimiehenä toimi kirjailija, luutnantti Olavi Paavolainen.