Kuolismaan hyökkäystie

11 km:n pituinen Lemiahontie (n:o 5004) päättyy rajavyöhykkeen puomiin Leminaho-Aajevaara -alueella. Rajavyöhykkeelle jatkuva tieura tavoittaa nykyisen itärajan 700 metrin päässä puomilta. Ennen maaliskuussa 1940 solmittua Moskovan rauhaa tie vei puomilta 13 km:n päähän Kuolismaahan, jonne oli ennen talvisotaa linja-autoyhteys Joensuusta saakka. Seuraava kylä, Liusvaara sijaitsi noin 40 km puomilta. Megriin, jossa ennen talvisotaa toimi Joensuun Rajavartioston 2. komppanian vartio, matkaa Liusvaarasta oli vielä 10 km.

Kuolismaan hyökkäystie.

Puna-armeijan eteläinen hyökkäysreitti Ilomantsiin 1939 ja 1944

Tietä voidaan hyvällä syyllä nimittää hyökkäystieksi, monestakin syystä. Talvisodan sytyttyä aamulla 30.11.1939, puna-armeijan 18000 miehen 155.D ylitti Ilomantsin alueella vanhan itärajan Hullarissa, Iljanvaarassa ja Megrissä. Kaksi pohjoisinta hyökkäysreittiä yhdistyi yhdeksi ennen nykyistä itärajaa. Siellä edennyt rykmentti, 6000 sotilasta käsittänyt JR 786, suuntasi kulkunsa Ilajan kautta kohti Kallioniemeä. Kuolismaalle johtavaa tietä myöten, puomin takana näkyvän kumpareen yli vyöryi JR 436:n ja JR 659:n 12000 sotilasta ja 1470 hevosta kohti Möhköä.

Talvisodan päätyttyä neuvostojoukot palasivat takaisin samaa reittiä, mutta eivät enää lähtöpaikkaansa. 12.4.1940 solmittu Moskovan rauha antoi Neuvostoliitolle mahdollisuuden levittäytyä valloittamilleen seuduille, ja ryhtyä linnoitustöihin koko alueen leveydeltä aina Hullariin saakka.

Kun jatkosota syttyi 25 kesäkuuta 1941, niin Kuolismaan tie toimi jälleen hyökkäystienä.

Tällä kertaa suunta oli toinen, sillä menetettyjä alueita valtaamaan marssi kenraalimajuri W. Oinosen kokoaman, ja hänen nimeään kantavan Ryhmä Oinosen joukkoja. Reilun vuoden aikana puna-armeija oli valmistellut tien suuntaan ja sen lähialueille vahvat taisteluasemat Kuolismaan länsipuolelta alkaen, Koitajoen uomaa hyödyntäen. Oinosen joukkoja vastaanottamassa oli puna-armeijan JR 126, jonka komentajana toimi entinen suomalainen, vuonna 1918 Neuvostoliittoon loikannut, siinä vaiheessa jo majuriksi puna-armeijassa ylennyt Valter Valli.

Viimeisen kerran Kuolismaan tie toimi hyökkäysreittinä heinä-elokuun vaihteessa 1944.

Tuolloin puna-armeijan tavoitteena oli antaa viimeinen isku Suomelle Ilomantsin kautta, koska heidän 9. kesäkuuta eteläisillä rintamaosilla alkanut suurhyökkäyksensä kilpistyi vahvaan suomalaispuolustukseen. Nyt hyökkäys toteutettiin kahden divisioonan voimin, joiden määrävahvuus oli puolittunut talvisodan ajasta. Ilaja-Hattuvaara -alueella hyökkäsi 176.D, ja tämän tien suunnassa 289.D, jonka etenemistä viivytti Möhkön rintamaosasta vastannut Ryhmä Raappanan miesmäärältään suurin joukko-osasto, 21. Pr.