Möhkö

Möhkön ruukin päärakennuksia.

Vihollisen valtaama kylä ja majoitusalue talvisodassa

Suomalaispuolustus oli sodan alussa majuri V. Nikoskelaisen ErP 11:n 800 miehen varassa. Pataljoonaa täydensi suurimmalta osaltaan nuorista vapaaehtoispojista koottu reservin luutnantti V. Julkusen Osasto Julkunen. Nuorukaiset eivät olleet suorittaneet vielä asevelvollisuuttaan, mutta he olivat saaneet aseellista ja sotilaallista koulutusta suojeluskuntajärjestössä ja sen poikaosastoissa.

Näin taistelukelpoisen suomalaismiehistön kokonaismäärä nousi noin 900 mieheen, joka tarkoitti 20 -kertaista miesalivoimaa suhteessa hyökkääjään.

ErP 11:n joukot, jotka koostuivat pitkälti Rajavartiolaitoksen henkilökunnasta, sen kouluttamista reserviläisistä ja suojeluskuntalaisista, ottivat vastaan vihollishyökkäyksen Megrissä, noin 60 km:n etäisyydellä Möhköstä. Puolustukselle tuli täytenä yllätyksenä se, että arvioitua monin verroin monilukuisemman vihollisen hyökkäyskärjessä etenivät panssarivaunut, ja niiden takana muutakin moottoroitua kalustoa kuten panssariautoja.

Tämän ei pitänyt olla mahdollista, koska tien Megristä kohti Neuvostoliiton puolella sijaitsevaa Porajärveä arvioitiin olevan rakenteensa, leveytensä ja kuntonsa puolesta moottoriajoneuvoille sopimaton. Sodan alettua saatiin varmuus siihen, mitä jo kesästä 1939 alkaen tehdyt havainnot rajan takana kuuluneista metsätöiden, räjäytysten ja tela-ajoneuvojen äänistä tarkoittivat. Siellä rakennettiin hyökkäystietä. Rajamiesten tekemistä havainnoista raportoitiin Pohjois-Karjalan puolustuksesta vastuussa olevaa IV Armeijakuntaa, mutta niihin ei uskottu.

Keskikesällä suoritettiin Onttolan lentokentältä käsin lähes kymmenen huippusalaista tiedustelulentoa Neuvostoliiton ilmatilaan, joista osa lennettiin Ilomantsin kautta Laatokan ja Vienan väliselle alueelle. Lennot toteutettiin Blenheim-pommikoneella, jota ohjasi tiedustelulentojen toteutuksesta vastannut kapteeni A. Eskola. Rajamiehet tekivät tarkkoja havaintoja 7000 metrin korkeudella rajan ylittäneestä, Suomen Ilmavoimien hakaristi -tunnuksella varustetusta pommikoneesta. Kun havainnoista raportoitiin Joensuun Rajavartioston esikuntaan, ja asia tuli komentajan, everstiluutnantti E.J. Raappanan tietoon, hän hermostui ja ihmetteli kuinka hänen rajavastuualueellaan voidaan toimia kansainvälisten rajasopimusten vastaisesti komentajan tietämättä. Kun Raappanalle kerrottiin, että hänet haluttiin pitää salaisen operaation ulkopuolella siksi, että sen mahdollisesti tullessa ilmi rajakomentaja ei joudu edesvastuuseen tapahtuneesta. Hän hyväksyi selityksen, joten asia tuli käsitellyksi loppuun.

Syyssään viilentyessä tehtiin huomioita sadoista rajan takaa nousevista nuotioiden savuista, joiden rajamiehet arvioivat olevan peräisin laajoilta joukkojen keskittämisalueilta.

Savujen määrän perusteella tehtiin arvioita majoittuneiden joukkojen koosta, joiden arveltiin olevan moninkertaisesti suurempia mitä ennakkosuunnitelmisssa oli arvioitu. Savuhavainnoista raportoitiin, mutta näitäkään väitteitä ei uskottu. Rajamiehiä kehoitettiin pitämään suunsa kiinni, koska rajan kansaan ei haluttu luoda epävarmuutta tulevasta.

ErP 11:n komentaja, majuri V. Nikoskelainen ja 1/ErP 11:n päällikkö kapteeni V. Kivikko olivat pyytäneet lupaa rajan läheisyydessä olevien kylien siviiliväestön evakuoimeksi jo marraskuun loppupuolella, mutta toimenpiteen suorittaminen kiellettiin jyrkästi. Upseerit tekivät vaikeassa tilanteessa oman ratkaisunsa, sotaoikeuteen joutumisen uhalla, ja evakuoivat siviiliväestön 27. marraskuuta. On arvioitu, että näin vältyttiin Ilomantsissa samalta kohtalolta, joka kosketti Hyrsylänmutkan vangiksi joutunutta siviiliväestöä Suojärvellä. Upseerit eivät joutuneet vastuuseen teostaan, mutta ei heitä siitä kiiteltykään sodan johdon suunnalta.

Puolustavien joukkojen tehtäväksi jäi antaa sopivissa maastokohdissa vastaiskuja ylivoimaista vihollista vastaan, jonka jälkeen taas peräännyttiin kohti Möhköä. Sotatoimien käynnistyttyä palattiin samaan tilanteeseen, joka tuli tutuksi jo ennen sodan puhkeamista. Vihollisen elävän voiman määrään ei uskottu, eikä ainakaan moottoroitujen osastojen mukana oloon, vaikka niistä tehtiin näköhavaintoja lähietäisyydeltä.

Viikon viivytystaisteluiden jälkeen saavuttiin Möhköön, jonne ensimmäiset vihollisosastot saapuivat itsenäisyyspäivänä 6. joulukuuta. 

Hyökkäyskärkenä toimineista panssarivaunuista saatiin kolme kappaletta tuhotuksi tai vakavasti vaurioitetuksi Koitajoen ylittävän sillan taakse pst-tykin tulituksella. Suomalaiset räjäyttivät sillan seuraavana päivänä, 7. joulukuuta klo 16.20, jolloin tilanteen arvioitiin rauhoittuvan ainakin hetkeksi. Vihollinen vastasi tähän toimenpiteeseen avaamalla massiivisen tykistötulen kohti suomalaisasemia.

Kahden puna-armeijan rykmentin 12000 taistelijaa ja 1470 hevosta alkoivat majoittua välittömästi maastoon kaivamiinsa monttuihin, joista osaa voi luokitella hirsikorsuiksi, mutta osaa vain riuku- ja havukattoisiksi majoiksi. Majoituskaivantoja Möhköön tehtiin 390, joiden lisäksi valmisteltiin yli 170 hevossuojaa ja muuta tarpeellista rakennetta. Suomalaiset olivat polttaneet perääntyessään ja viholliskärkeä odotellessaan lähes koko Möhkön kylän rakennuskannan Koitajoen koillispuolelta, joten tämä oli ainoa käytettävissä oleva majoituskeino. Puna-armeijassa tällaisen majoitusmuodon nimi oli ”kopai-gorod” (kapai goorod), kaivettu kaupunki. Suomessa puhutaan korsukaupungista.

Tässä vaiheessa lopultakin uskottiin, että Ilomantsin puolustus ei tule kestämään ilman merkittäviä lisävoimia. Saatiin tieto, että Ilomantsin puolustus alistetaan Tolvajärven suunnalla taistelevan, eversti P. Talvelan komentaman Ryhmä Talvelan alaisuuteen. Ilomantsiin perustettiin eversti P.O. Ekholmin komentoon Osasto A, jolle siirtyi käytännön sotatoimien käytännön vastuu Ilomantsissa. Joulukuun 9. päivänä käytiin kovia taisteluita Möhkön ja Oinassalmen välillä, josta taistelualue laajeni länsi-luode -suunnassa kohti Nuorajärveä. ErP 11 sai saman päivän iltana luvan Möhköstä irtaantumiseen ja siirtymiseen Oinassalmen puolustuslinjalle, jonne viimeiset joukot saapuivat seuraavan vuorokauden ensimmäisten tuntien kuluessa.

Ensimmäisen talvisotaviikon aikana suoritettu perääntyminen murskaavaan ylivoiman edessä ehti johtaa siihen, että ErP 11:n komentaja, majuri V. Nikoskelainen siirrettiin sivuun tehtävästään. Toimenpidettä pidetään laajoissa asiantuntijapiireissä epäoikeutettuna, sillä Nikoskelaisella ei ollut mitään mahdollisuuksia vihollisen pysäyttämiseen käytössä olevilla voimavaroilla. Hänen paikalleen nimitettiin komppanianpäällikkönä toiminut kapteeni Viljo Kivikko.

Räjäytetty Möhkön silta korvattiin sodan aikana uudella puusillalla, tällä kertaa puna-armeijan rakentamana.

Laadukasta insinööri- ja hirsirakennustyötä edustanut silta ehti valmistua vain viikkoa ennen sodan päättymistä. Silta palveli Möhkön suunnan liikennettä, myös Neuvostoliitosta ostetun puutavaran kuljetusta, 28 vuotta ennen nykyisen sillan valmistumista. Betonisillan tukirakenteissa on nähtävissä räjähdekaivoja, joiden avulla silta voitaisiin räjäyttää nopeasti taivaan tuuliin tilanteen niin vaatiessa.

Pysyvä, uusiutuva muisto puna-armeijan oleskelusta Möhkössä ovat kymmenet erilaiset sotatulokaskasvit. Lähes 1500 hevosen rehujen mukana kylälle kulkeutui sellaisten kasvien siemeniä, joita ei Suomessa tavata kuin Möhkössä tai pohjoisemmilla talvisotarintamilla Lieksassa, Kuhmossa ja Suomussalmella.

Talvisodasta kertovat myös Möhkön kylällä vielä pystyssä olevat vanhat rakennukset. Niitä on nähtävissä Koitajoen kirkonkylän puoleisella rannalla, mutta joen takana käytännössä vain Pytinki, Möhkön rautaruukin patruunan toimisto- ja asuinkartano, jossa sijaitsee nykyisin Ruukkimuseo. Rakennus toimi talvisodan aikana puna-armeijan esikuntarakennuksena. Rakennus jäi polttamatta suomalaisjoukkojen toimesta ennen Möhkön valtausta. Pytinki ja myöhemmin puretut kenttäsaha, vesivoimalaitos, mylly ja muutama muu rakennus sekä jo aikaisemmin mainittu puurakenteinen silta säilyivät vihollisen perääntyessä Möhköstä maaliskuussa 1940. Puna-armeijan vetäytymisestä käydyissä neuvotteluissa sovittiin, että rakennuksia ei tuhota. Vastavuoroisesti puna-armeija sai räjäyttää Oinassalmelle toimintakyvyttömiksi tuhotut, mutta laajoin toimenpitein vielä korjattavissa olevat panssarivaunut. Romukasoiksi ja ympäristöön lentäneiksi palasiksi räjäytettyjä vaunuja suomalaiset eivät enää pystyneet kunnostamaan käyttökelpoisiksi.

Kesällä 1941 Möhkön kylän läpi marssivat jatkosotaan matkalla olleet, kenraalimajuri W. Oinosen komentamat Ryhmä Oinosen joukot. Jatkosodan aikana Möhkössä nähtiin jonkin verran huoltoliikennettä ja muuta sotatoimiin liittyvää liikettä. Heinäkuussa 1944 kylästä tuli jälleen sotatoimiin liittyvä kohde, kun Öykkösenvaarassa kuuden kilometrin päässä kylän koillispuolella, alkoivat linnoitustyöt. Liikenne vilkastui heinäkuun loppupuolella, jolloin sotatoimet tavoittivat Öykkösenvaaran.

Möhkön sillan vieressä sijaitsee 21.Pr:n punagraniittinen muistomerkki. Prikaatin taistelupaikka on kuuden kilometrin päässä Öykkösenvaarassa, mutta muistomerkki on pystytetty keskelle kylää sen saavutettavuuden vuoksi. Kiven vieressä on opastustaulu, jossa kerrotaan alueen taisteluista, ja Ruukkimuseon kolmessa sotahistoriahuoneessa aihetta esitellään kuvien, tekstien, tarinoiden ja mielenkiintoisten esineiden avulla.

Möhkö

Talvisodan taistelupaikka ja kesän 1944 taisteluiden huoltoreitti.