Taivallampi

Puna-armeijan hyökkäys talvisodan Möhkön suunnan rintamalla pysäytettiin Oinassalmen vesistölinjalle 10. joulukuuta 1939 mennessä perääntyneiden suomalaisjoukkojen toimesta. Oinassalmelta käsin aloitettiin jatkuva partiointi vesistölinjan molempiin suuntiin, luoteessa Nuorajärven, ja kaakossa Petkeljärven alueille, sekä sitä kautta pohjoiseen Haapovaaran suunnalle. Eversti P. Talvelan määräyksestä yritettiin Möhkön takaisinvaltausta kaksi kertaa, mutta tuloksetta. 14. joulukuuta vihollinen yritti murtautua Oinassalmen vieressä sijaitsevan Mölkälammen kautta suomalaisselustaan, siinä kuitenkaan onnistumatta. Tämän taistelun jälkeen tilanne Oinassalmella rauhoittui.

Taivallammen muistomerkkialue

Talvisodan taistelupaikka, jossa tuhottiin rintamalinjan ylittänyt vihollispataljoona

Jatkuva partiointi tuotti tulosta, sillä heti perääntymisvaiheen jälkeen tehtiin havaintoja jäätyneen vesistön ylittäneiden vihollisten liikkeistä Oinassalmelta länsi-luoteeseen sijoittuvassa maastossa. Aamulla 14. joulukuuta tavattiin Karpansuolta, noin 2500 metrin päässä Oinassalmelta, vahva tossupolku, jonka perusteella saatiin varmuus vahvan vihollisosaston suuntaavan kulkunsa kohti Taivallampea.

ErP 11:n komentajaksi nimitetty kapteeni Viljo Kivikko oli joukkoineen samaan aikaan levossa Muokonniemen torpan maastossa, jossa sai jo edellisenä päivänä tehtäväkseen selvittää Taivallammen koillispuolisessa maastossa havaittujen vihollisjälkien merkityksen. Tällä oli suuri merkitys seuraavien päivän taistelumenestyksen kannalta. Vihollinen ilmaisi itsensä avaamalla 14. joulukuuta klo 14.00 jälkeen tulen Taivallammen takaa kohti nykyistä Möhköntietä pitkin kohti Oinassalmea edennyttä huoltokuljetusta vastaan. Tappioita ei tullut, koska hevoset saatiin ajettua nopeasti aukealta paikalta metsän suojaan. Samaan aikaan katkesivat kaikki alueelle rakennetut puhelinyhteydet.

Tilannetta hankaloitti sekin, kun Oinasalmen viereisessä Mölkälammen maastossa käytiin kiivasta taistelua yhtä aikaa.

Osasto A:n komentaja, eversti P.O. Ekholm ryhtyi nopeasti muodostamaan joukkoa, joka vastaisi alkaneeseen vihollishyökkäykseen. Taistelu levisi Taivallammen ympäristöön, jopa Möhköön menevän tien eteläpuolelle, jossa sijaitsi Osasto A:n esikunta Muokonniemen torpassa. Tilanne oli kehittymässä erittäin vakavaksi Oinassalmen puolustusta ajatellen. Ekholm sai kasattua nopeasti omasta esikunnastaan, tykistön miehistä, huoltojoukoista ja ErP 11:n osista 200 miestä käsittäneen taisteluosaston, joka aloitti hyökkäyksen 14. päivän iltana Taivallampi-Muokonniemi -alueelle ehtinyttä ja osittain jo kaivautunutta vihollista vastaan. Taisteluiden kannalta suureen merkitykseen nousivat kapteeni Kivikon komentamat ErP 11:n pääosat, jotka olivat edenneet Taivallammen itäpuolella sijaitsevan Kortelammen maaston kautta kohti pohjoista, jossa ne onnistuivat saartamaan vihollisen pääjoukon. Kivikon komppaniat taistelivat kiivaasti koko yön, joten hän saattoi ilmoittaa seuraavana aamuna klo 6.00, että kahdesta vihollispataljoonasta muodostettu hyökkäysosasto on lyöty, suurimmaksi osaksi tuhottu ja tieyhteys Oinassalmelta kirjonkylälle on avattu. Myös Muokonniemen maaston vallannut vihollinen saatiin lyödyksi, joten 15. päivänä siirryttiin haravoimaan maastoa ja tuhoamaan pitkin metsiä harhailevia pieniä vihollisryhmiä.

Taivallammen taistelun päätepisteeksi voi nimetä 16. päivä Ravajärven maaston tapahtuman, muutama kilometri Taivallammelta kohti kaakkoa.

Monissa liemissä keitetty kersantti Pynnönen haravoi aluetta partionsa kanssa kun tehtiin havainto hangessa kahlaavasta vihollisosastosta. Nopeasti avatulla konepistoolitulella joukko eliminoitiin. Kaatuneista yksi oli kapteeni, yksi aliluutnantti ja 15 aliupseeria tai miehistöön kuuluvaa. Kapteeni oli Taivallammen taistelua varten muodostettua pataljoonaa johtanut kapteeni Koslov. Toivottomassa tilanteessa Koslov jätti joukkonsa suomalaisten armoille, ja yritti korpien kautta kiertäen saavuttaa yhteyden omiin joukkoihinsa.

Kerrotaan, että sodan jälkeen Koslov ylennettiin postuumisti puna-armeijassa majuriksi. Hänen ansiokseen luettiin se, että ”Koslov taisteli ylivoimaista valkobandiittien armeijaa vastaan, jolloin hän kaatui urhoollisesti viimeiseen mieheen taistelleen pataljoonansa mukana.”

Taivallammen taisteluun osallistui yleisimmän arvion mukaan noin 600 puna-armeijan taistelijaa, joista sotavangeiksi jäi vajaat 40 sotilasta. Lähes koko joukko kaatui, mutta muutamien sotilaiden on arvioitu päässeen harhailun päätteeksi omien joukkojensa yhteyteen. Taisteluosaston vahvuudesta on esitetty erilaisia arvioita, joista rohkeimmat mainitsevat Koslovin pataljoonan kooksi yli 1000 sotilasta.

Suomalaisjoukkojen menestykseen Taivallammella ja kaikilla muillakin talvisodan rintamilla vaikuttivat monet erilaiset seikat.

Yleisellä tasolla puna-armeijalta puuttuivat majoitteet, kuten pahvi- tai kangasteltat ja kaminat. Suurelle osalle joukoista talviolosuhteet, lumi ja pakkanen, olivat melko tuntemattomia, ainakin eläminen metsässä talviaikaan. Joukoilta puuttuivat myös sukset ja hiihtotaito, pois luetteuna harvat erikoisosastot. Puna-armeijalla ei ollut vielä talvisodan aikana käytössään konepistooleita, muutamaa kokeilussa ollutta prototyyppikappaletta lukuun ottamatta. Osa käsikranaateista oli erittäin epävarmaksi ja heittäjälleen vaaralliseksi osoittautunutta tyyppiä m/14. Taivallammen maastosta näitä käyttämättömiä kranaatteja löytyi vielä 1980-luvulla runsaasti, suurimillaan yli 40 kpl samasta pinosta. Taisteluun lähtiessä jaettuja käsikranaatteja ei uskallettu käyttää, koska se saattoi räjähtää heti heittäjän kourasta irrottuaan.

Taivallammella on muistokivi, johon on hakattu taistelun päivämäärät 14.-16. joulukuuta. Kiven vieressä on ortodoksinen puuristi, joka kunnioittaa taistelussa kaatuneiden kirkkokunnan edustajien muistoa, joista käytännössä kaikki olivat puna-armeijan sotilaita. Pysäköintialueen vieressä on Taivallammen taistelua esittelevä opastustaulu.