Ilomantsin Matkailuyhdistys ry

Ukkolanvaara

Ukkolanvaaran kansakoulun maasto joutui puna-armeijan hallintaan heti talvisodan ensimmäisinä päivinä joulukuun 1939 alussa. Koulun kohdalta on vain kaksi kilometriä matkaa risteykseen josta JR 786:n marssirivistöt kääntyivät kohti Korentovaaran ja Lehtovaaran kyliä tavoitteenaan Ilomantsi. Kirkonkylään suunnattu matka katkesi Kallioniemen vesistölinjalla suomalaispuolustukseen, 15 kilometrin päähän Ukkolanvaarasta. Puna-armeija otti turvallisen välimatkan päässä sijainneen kansakoulun haavoittuneiden sotilaidensa hoitopaikaksi.

Ukkolanvaaran maastoa

Talvisodan aikana puna-armeijan ja 1944 suomalaisten JSp

Tiedot siitä, kuinka vanhalle koulurakennukselle kävi talvisodan päättyessä ovat hieman ristriitaisia. Vaatimattoman näköinen Ukkolanvaaran koulurakennus seisoo vuonna 1940 otetussa valokuvassa betonitolppien päällä, joka viittaa Ruotsista samana vuonna lahjaksi saatuihin elementtitaloihin. Nykyinen rakennus on pystytetty sotien jälkeen, mutta siinä on tiettävästi hyödynnetty jatkosodan aikaisen koulun rakenteita.

Kesän 1944 taisteluissa koulu ympäristöineen oli suomalaisjoukkojen käytössä.

Ilajan suunnalla haavoittuneita sotilaita hoidettiin koululle sijoitetulla joukkosidontapaikalla, JSp:llä, josta heidät toimitettiin rintamalta kauempana oleviin kenttä- ja sotasairaaloihin. Myös kaatuneita suomalaissotilaita kuljetettiin koulun piha-alueen reunaan. Eräs haavoittunut veteraani muisteli, että oli kolkko tunne odottaa hoitoon pääsyä, kun rakennuksen päädyssä oli ruumiskasa. Mielessä kävi, että onko sama kohtalo edessä hänelläkin.

Ilajanjoen taistelupaikka, jossa vihollisen hyökkäyskärki heinä-elokuun vaihteessa pysäytettiin, sijaitsee vain 2500 metrin päässä Ukkolanvaarasta. Siltamaastossa puolustukseen asettunut RjP 3 otti koulun alueen komentopaikakseen. Ilajanjoelta ja sen lähialueilta saatiin sotavankeja, joiden kokoamispaikkana toimi kansakoulun pihapiiri. Kuljetukset eteenpäin tapahtuivat siten, että kaatuneet lastattiin kuorma-autoihin, samoin haavoittuneet. Sotavangit saivat jatkaa marssiaan kohti vankileirejä jalkaisin. Jo aikaisemmin mainittu veteraani muisteli tuntemuksiaan jotka nousivat pintaan kun hän kohtasi sotavankeja Ukkolanvaarassa. Ensimmäisenä hän tunsi suunnatonta vihaa isänmaahan tunkeutuneita puna-armeijan sotilaita kohtaan. Vähän aikaa seurattuaan pelokkaita ja nälkäisiä nuorukaisia, joista osa oli haavoittuneita ja jokainen sotatoimissa nuhraantuneita, pintaan alkoivat kohota säälin tunteet. Hän tuli siihen tulokseen, että eivät nämäkään nuorukaiset olleet sodassa omasta halustaan, vaan pakon sanelemina.