Opastetut retket kesällä 2023

Marraskuun 30. päivän aamuna 1939, puna-armeija ylitti vanhan valtakunnanrajan Ilomantsin kohdalla kolmesta kohdasta. Prikaatinkomentaja P.A. Aleksandrovin määrävahvuinen, 18000 taistelijaa käsittävä 155.D eteni nykyisten rajojen sisäpuolella kahdella rintamasuunnalla kahden pohjoisimman hyökkäysreitin yhtyessä. Pohjoisella rintamaosalla vihollinen eteni Niemijärventietä pitkin Korentovaaraan, josta se suuntasi Hatuntietä (n:o 522) myöten kohti kirkonkylää. Hyökkääjä pysäytettiin Kallioniemen vesistölinjalle, jossa rintama piti sodan loppuun saakka. Vesistölinjan kykeni ylittämään yksi vihollisosasto, joka tuhottiin Linnalammen alueella.

Eteläisellä rintamaosalla hyökkäys tapahtui Leminahontien, Möhkön kylältä alkaen Möhköntien (n:o 5004, Ilomantsin päässä n:o 500) kautta Oinassalmelle saakka, jossa vihollisen edestä räjäytettiin vesistön ylittävä silta. Pysähtymään pakotetut, hyökkäyskärkenä edenneet panssarivaunut ammuttiin tykkitulella toimintakyvyttömiksi, jolloin hyökkäys tyrehtyi ja puolustusasemat pidettiin sotatoimien päättymiseen 13.3.1940 saakka. Tällä rintamasuunnalla suomalaislinjan ohitti yksi puna-armeijan pataljoonan vahvuinen osasto, joka koki täydellisen tuhon Taivallammella, viisi kilometriä Oinassalmelta Ilomantsin kirkonkylälle päin.
 

Oinassalmen räjäytetty silta sodan jälkeen. (kuva: Ilomantsin Museosäätiö)

Puna-armeijan Ilomantsiin suuntautuneen hyökkäyksen lähitavoitteena oli siirtää joukkoja Tolvajärvellä taistelevien suomalaisten selustaan, jolloin toimintamme olisi vaikeutunut kyseisellä rintamalohkolla merkittävästi. Kirkonkylän valtauksen jälkeen olisi saavutettu Joensuun kaupunki, ja sitä kautta hyvä tieverkosto ja rautatie, joka sijaitsi lähimmillään Kaltimossa. Näitä liikenneväyliä pitkin tapahtuneilla joukkojen siirroilla vihollinen olisi voinut toteuttaa eteläisillä rintamilla suomalaisten saartamisen ja selustayhteyksien katkaisun. Suunnitelmat olivat osa Neuvostoliiton päätavoitetta, koko Suomen miehittämistä. Talvisodan syttyessä puna-armeijan miehistövahvuus oli noin 20-kertainen verrattuna suomalaispuolustajiin, sillä puolustus oli vain majuri V. Nikoskelaisen ErP 11:n 800 miehen varassa. Pataljoonaa täydensi nuorista, alle asevelvollisuusikäisistä vapaaehtoispojista koottu luutnantti V. Julkusen Osasto Julkunen. Suojeluskunnassa ja sen poikaosastossa saadun koulutuksen perustella heistä noin 100 nuorukaista oli taistelukelpoisia, joten puolustavan joukon kokonaismäärä nousi noin 900 mieheen. Voimasuhteet tasaantuivat noin viikko sodan alkamisen jälkeen tasoon yhden suhde neljään eversti P.E. Ekholmin Osasto A:n perustamisen yhteydessä. Samalla Ilomantsin puolustuksen kokonaisvastuu siirtyi Tolvajärven taisteluita johtaneen eversti P. Talvelan komentaman Osasto Talvelan alaisuuteen.

Hyökkääjällä oli runsaasti moottoroitua kalustoa panssariautoista panssarivaunuihin, jotka puuttuivat suomalaispuolustajilta kokonaan. Vihollisen massiivinen ylivoima ja kaluston laatu olivat täydellisiä yllätyksiä, vaikka kesästä alkaen tehtyjen havaintojen perusteella hyökkäystä osattiin odottaa myös Ilomantsissa.

Lahjataloja Ilomantsin Korentovaaralla. (kuva: SA-kuva-arkisto)